
Yhdistyksemme on Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry SEY:n alainen ja yksi sen 39:stä paikallisyhdistyksestä. Näiden sivujen on tarkoitus palvella Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistyksen tarpeita eläinten auttamisessa Lappeenrannan ja lähikuntien alueella. Sivujen kautta pystymme tiedottamaan jäsenille sekä muille kiinnostuneille tulevista tapahtumista, avustustarpeista, ym. Erityisesti sivut auttavat alueemme kodittomia eläimiä löytämään uudet hyvät kodit ja sen ikioman perheen. Eläinkoti Pesällä on jatkuvasti erilaisista syistä kotinsa menettäneitä kissoja, joista moni perhe on saanut mahtavan uuden perheenjäsenen. Kodittomia kissoja yhdistyksen hoiviin tulee eniten, mutta välillä myös koirat tai muut pieneläimet tarvitsevat uutta kotia. Kaikki yhdistyksen kautta kotia etsivät eläimet löydät näiltä sivuilta.
Mikäli lemmikkisi katoaa, niin muista aina heti ottaa yhteys alueesi löytöeläinkoteihin, sillä löytyneet eläimet toimitetaan usein eläinsuojaan odottamaan omistajaa. Pesältä saa tarvittaessa lainaan kissanloukun, jolla aran karanneen kissan kiinnisaaminen helpottuu.
Sivustoa laajennetaan jatkuvasti tarpeen mukaan, eli olemme avoimia uusille ehdotuksille. Kotisivut on tehnyt yhdistykselle lahjoituksena Minos. Yhteyden sivuston ylläpitoon saat sähköpostitse webmaster@lappeenrannansey.com Palautetta ja parannusehdotuksia otamme ilomielin vastaan! Sivujen kuvat ovat Pesän kissojen kuvia lukuunottamatta pääosin Satu Vennon kuvaamia, ja hänen kuviensa kopioiminen muihin tarkoituksiin on ehdottomasti kielletty.
Toimitaan yhdessä eläinten parhaaksi!


Sivuston otsikkokuva / site title photo by Mayia Corcoran @ deviantart.com.
Julkisuudessa on ollut muutama uutinen Lappeenrannan seudulla, varsinkin Karhuvuoressa, vapaana liikkuvista kissoista. Etelä-Karjalan poliisilaitos kehoittaakin...
Lue juttu »
Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistys kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia jäseniään, tukijoitaan, lahjoittajiaan, yhteistyökum...
Lue juttu »
Myös Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistys on samoilla linjoilla - eli "huolissaan 'koirakuiskaaja' Cesar Millanin epäeettisten koirankoulutu...
Lue juttu »
Nyt kaikki Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistyksen jäsenet viettämään kanssamme pikkujouluja
perjantaina 9.12.2011 klo 19.00 alkaen
T...
Lue juttu »
LSEY osallistuu Linnoituksen Joulumarkkinoille 10.-11.12.2011
Tarvisimme reippaita leipojia ja askartelijoita & käsityöosaajia, sekä myyji&a...
Lue juttu »